Luin James Pattersonin kirjoittaman kirjan Ei toista tilaisuutta, jossa Andrew Gross on häntä avustanut. Kirjan alkuperäinen nimi on 2nd Chance ja sen on suomentanut Jukka Sirola. Kirja on painettu vuonna 2004 ja sen kustantaja on Werner Söderström Osakeyhtiö. Kirja kuuluu Pattersonin kirjasarjaan Naisten murhakerho. Ei toista tilaisuutta on Naisten murhakerho-kirjasarjan toinen kirja. Mielestäni oli hiukan tyhmää, että otin kirjasarjan toisen osan enkä ensimmäistä, mutta huomasin sen vasta luettuani kirjan, kun etsin tietoa kirjailijasta.
Kirja kertoo Lindsay Boxer nimisestä naisesta, kuka toimii rikostutkijana San Franciscossa. Kuten Patterson ja Gross ovat kirjoittaneet "Lindsay Boxer on tuskin ehtinyt toipua kuherruskuukausimurhiksi sanotun karmean sotkun selvitystyöstä, kun hän saa jo uuden toimeksiannon" -pitää todella hyvin paikkaansa. Mielestäni kirja oli aluksi todella tylsä, koska siinä tapahtumat oli hieman tylsiä, mutta loppua kohden kirjassa alkoi näkyä kunnon toimintaa ja rikostutkintaa. Kirjan alkupuoli oli lähinnä jaarittelua rikostutkija Boxerin menneistä vuosista, kun taas loppu on todellista toimintaa selvittäessä kuka on murhien takana. Niitä sattuu kirjassa enemmän kuin yksi. Kirja on mielestäni todella hyvin kirjoitettu, koska teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää. Sen takia suosittelen sitä kaikille, mutta vastoin omaa lukukokemustani kannattaa ensin lukea kirjasarjan ensimmäinen osa Kuka kuolee ensin. Kirja on mielenkiintoinen, koska siinä ei esiinny vain yksi murha, jota tutkitaan yli kahdensadan sivun verran. Murhia tapahtuu kokoajan lisää ja niitä tutkimaan valitaan aina sama rikostutkija Boxer ja hänen ”Naisten murhakerhonsa”. Kirjassa murhaajalle kelpaa murhattavaksi kuka vain. Ei ole väliä onko murhattu lapsi, aikuinen tai kenties poliisi. Itse en lukiessani arvannut murhaajaa, kunnes lopussa sen sain selville.
Patterson on tekstissään kuvaillut todella hyvin San Franciscoa havainnollistaakseen lukijalle paremmin tekstiä. Kirjassa esiintyvät kuvailut auttavan ymmärtämään ja hahmottamaan tekstiä paljon paremmin. Pattersonin käyttämät kuvailut ovat uskomattoman hyvin kirjoitettu. Ikään kuin itse olisi mukana jännittävässä murhantutkinnassa. Patterson kirjoittaa esimerkiksi näin ”Frank Coombs nojasi puhelinautomaattia vasten Ninth Streetin ja Bryant Streetin kulmassa. Hän oli naulinnut katseensa oikeustaloon. Kaikki oli johtanut tänne.” Kirjassa kuvailua ei kuitenkaan käytetä liikaa, ettei teksti sen takia olisi vaikealukuisempaa. Pidin itse kirjasta todella paljon, koska se oli tapahtumarikas loppua kohden, vaikka alku laimea olikin. Tosin se saattoi olla laimea sen takia etten ole lukenut kirjasarjan ensimmäistä osaa.
Pidin kirjasta niin paljon, että lukisin mielellään lisää Pattersonin kirjoja, vaikka jotkut ovatkin häntä haukkuneet huonoksi kirjailijaksi, ei hän minusta sitä ole. Patterson on kirjoittanut myös monia muita kirjasarjoja, kun Naisten murhakerhoa. Esimerkiksi Alex Crossia, Maximum Ridea sekä Michael Bennettia. Hän on kirjoittanut myös yksittäisiä romaaneita, joista hänen esikoisromaaninsa oli The Thomas Berryman Number (1976). (402 sanaa)
Hyvää tekstissäsi on se, että selvästi arvioit kirjaa. Olet myös etsinyt tietoa kirjailijasta, ja romaani on esitelty, kuten pitääkin. Proniminiviittauksissa ym. kielen asioissa on paikoin hiottavaa. Ilahduttavaa on myös tekstin laajuus.
VastaaPoista