Naiset ovat vahvoja

A) Tarkastele teosta vallan näkökulmasta.

Aviopari Nicholas D. Kristofi ja Sheryl Wudunn ovat The New York Timesin ulkomaankirjeenvaihtajia sekä toimittajia. Heidän kirjoittama teos Puolikas taivasta kertoo epäkohdista, jotka kohdistuvat naisiin. Kirjassa he esittää omakohtaisia kokemuksia, kun he ovat tavanneet kyseisä naisia, sekä heille kerottuja tarinoita naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Kirjassa he pyrkivät näyttämään maailmalle, kuinka vahvoja naiset voivat olla.

                    Naisiin kohdistuu päivittäin paljon väkivaltaa pelkästään heidän sukupuolensa takia. Miehet ovat maailmalla naisten yläpuolella. Sitä ei välttämättä tajua kuinka paljon naisia vuosittain ja jopa päivittäin kuolee vain sukupuolensa takia. Kirjassa esitetään jatkuvasti esimerkkejä siitä, kuinka naisia kohdellaan kaltoin väkivallalla, asettamalla heidät todella arvottomiksi sekä nöyryyttämällä heitä jatkuvasti. Kirjassa vallankäyttäjät eivät aina ole miehiä, naisiakin on. "Long Pross oli kolmentoista, kun hänet siepattiin ja myytiin kambodzalaiseen bordelliin. Kun hän ei alistunut sääntöihin, bordellin emäntä kaivoi häneltä toisen silmän päästä. (Nicholas D. Kristof)", eräässä kuvatekstissä kerrotaan. Järkyttävää, kuinka paljon ihmiset voivat satuttaa toista ihmistä sekä henkisesti että fyysisesti saavuttaakseen omat tavoitteensa. Voin vain ihmetellä kuinka vahva nainen Long Pross on, koska hän jatkoi elämäänsä jopa tuon jälkeen. Kirjassa yleisin vallankäyttötapa on väkivalta, naisia hakataan ja puukotetaan, jotta he suostuisivat myymään itseään bordelleissa hyötymättä siitä mitenkään itse. Heille syötetään myös erilaisia huumeita tämän vuoksi, joten vaikka he karkaisivat bordelleista, he ovat niin koukussa huumeisiin, että palaavat aina sinne takaisin. 

                    Useissa kirjan tarinoissa naiset kertovat kuinka he mielummin kuolisivat, kuin jäisivät bordelliin, koska kukaan ei ansaitse sellaista elämää. Heillä ei ole lainkaan mitään oikeuksia mihinkään asioihin, valta on bordellejan omistajilla ja he määräävät joka asian jonka naiset ja tytöt bordelleissa tekevät. Kirjassa kaikki esiintyvät naiset eivät ole suinkaan täysikäisiä, vaan alle kymmenen vuotiaitakin on. Mitä nuorempi nainen on kyseessä, sitä enemmän hänestä maksetaan. Yleensä heidän vangitseminen bordelleihin tapahtuu siten, että heille uskotellaan, että he pääsevät perustamaan esimerkiksi oman kioskin toiseen kaupunkiin, mutte heidät viedäänkin valtion rajan yli toiseen kaupunkiin bordelliin ja koska he eivät ole käyneet kouluja, ei heillä ole minkään laista kirjoitus-, luku- tai kielitaitoa, eli heillä ei ole minkäänlaista valtaa puolustautua siirtoa vastaan. Mitä järkyttävintä on, että he luulevat että pääsevät tekemään töitä, josta he saavat rahaa elättääkseen perheensä, mutta heidän oma sukulainen myykin heidät toiseen valtioon bordelliin.

                    Kirjassa käy myös ilmi, että mitä enemmän valtaa jollakin henkilöllä on sitä enemmän valtaa on myös hänen lähipiirillänsä. "Zainab Salbi on hoikka nainen, jolla on keltaisenruskea iho, lyhyeksi leikatut mustat hiukset ja suuret säihkyvät silmät. Hän on kuin moderni prinsessa jostain Lähi-idän maasta, ja kun hän puhuu englantia, puheesta erottuu hienoinen vieras korostus muistona Irakissa vietetystä lapsuudesta. Zainab varttui Bagdadissa aikana, jota leimasivat Iranin ja Irakin välinen pitkä sota ja ainainen hyökkäysten pelko. Hänen isänsä oli lentäjä ja äitinsä poikkeuksellisen emansipoitunut nainen, joka oli opiskellut biologiaa. Ratkaisevaa perheen kannalta kuitenkin oli, että vanhemmat kuuluivat Saddam Husseinin lähipiiriin". Kuitenkin jos ei tullut toimeen ylempien henkilöiden kanssa, oli kuolema lähellä. Yksikin virhe joka kohdistuu niihin henkilöihin, joilla oli enemmän valtaa, olet kuollut. Tämä johti siihen, että vallankäyttäjien hyväksi tehtiin mitä vain, miehet antoivat omia tyttölapsiaan Husseinille ja tämän pojilleen raiskattavaksi, vain koska he olivat ylempiä ihmisiä, ja tämän ansiosta he saivat pitää oman henkensä. Keinoja kaihtamatta paljon valtaa omaavat henkilöt saivat tehdä perjaatteessa mitä vain eikä heitä kiinnostanut uhrien, eli naisien ja tyttöjen mielipiteet asioihin.

                    Kirjassa kuvataan todella hyvin, kuinka naisilla ja tytöillä ei tietyissä valtioissa ole minkäänlaisia oikeuksia eikä valtaa, he vain tekevät mitä heidät käsketään tekemään. Maailmalla kuitenkin tehdään jatkuvasti töitä sen eteen, että naisia ei jatkuvasti alistettaisi ja tapettaisiin vain heidän sukupuolensa takia. Myös eri avustusjärjestöt tukee naisia jatkuvasti esimerkiksi. Naiset ovat vahvoja kokemuksistaan huolimatta. 580 sanaa

SAARI KAUKANA TÄÄLTÄ (2005)

Minä luin Laura Ruohosen näytelmän Saari kaukana täältä (2005). Kirja kertoo kahdesta tytöstä, jotka haluaisivat vaihtaa maisemaa ankealle, mutta kauniille saarelle aivan kahdestaan. Heidän kellarissaan asuu Kellarimummo, joka pelkää poikaansa ja haluaa olla häneltä piilossa. Mielestäni näytelmää oli todella helppo lukea, koska siinä oli vain vuoropuhelua ja sen lisäksi ohjeistusta, kuinka näyttelijän pitäisi toimia lavalla. Ohjeistukset olivat todella hyvä asia, koska ne auttoivat minua kuvittelemaan paremmin päässä kirjan tapahtumat.                                                                                                                                                Kirjassa on useampi päähenkilö. Kaksi sisarta, Lida ja Sofia ovat aivan ehdottomasti päähenkilöitä. Lida on kirjan mukaan noin 14-16 vuotta. Hän on noin 9-11 vuotta olevan Sofian isosisko. Lida on todella huolehtivainen ja ajattelee muita ihmisiä. Aina välillä luulin, että hän ja hänen sisarensa elävät kahdestaan, koska he vain välttelevät vanhempiaan ja Lida pitää Sofiasta niin hyvää huolta. Sofia tottelee siskoaan sekä luottaa häneen. Sofia on myös äkkipikainen esimerkiksi kohdassa, jossa hän haluaa myrkyttää isänsä uuden naisystävän sienillä, mutta ystävät kuitenkin takovat hänen päähänsä järkeä. Lidalla ja Sofialla on paljon haaveita, jotta he voisivat unohtaa nykyisen elämänsä, mutta kirjassa ei kuitenkaan käy ilmi toteutuvatko ne.                                                                                                                                                                                             Näytelmän hiljainen, mutta sitäkin vaikuttavampi henkilö on Kellarimummo. Hän on vanha nainen, joka pelkää noin 19-20 vuotta vanhaa Heppu- poikaansa. Kellarimummo pysyy Lidan ja Sofian talon kellarissa piilossa ja odottaa yksinään, milloin hänen tulisi kohdata Heppu. Kellarimummo on itse tehnyt joskus pojalleen jotakin, koska ei poika muuten vihaisi häntä. Näytelmässä kumminkin jätetään lukijalle aukko, mitä se voisi olla. Heidän kohdatessaan he eivät kumminkaan tee toisilleen mitään. Eivät edes reagoi mitenkään. Heppu on ulkokuorestaan kova, mutta häneen paremmin tutustuttuaan hän osasi olla todella mukava ja huomioiva. Näytelmässä Heppu ja Lida viihtyivätkin yhdessä ja Lida toimi Hepun ja Kellarimummon välisenä tiedon toimittajana.                                                                                                                                         Sivuhenkilöitä näytelmässä ovat Sofian ystävät. Sofia tekee mitä vain, että saisi olla ystäviensä kanssa. Jopa rakastuu. Sofian ystävät ovat hänen kanssaan saman ikäisiä. Heitä kutsutaan näytelmässä nimillä Ystävä, Kaveri ja Liittolainen. He keksivät yhdessä mitä omituisimpia juttuja, kuten laittavat saippuaa uimahallin lattialle, jotta heidän ihastuksensa liukastuisi siihen ja he pääsisivät ensimmäiseksi katsomaan häntä sairaalaan. Niin ei kuitenkaan käy, vaan rehtorin puhutteluhan siitä seuraa. Sofian ystävät tukevat Sofiaa kaikissa hänen tekemisissään. Kerran he joutuvat jopa Häiskien taloon ja selviävät sieltä Sofian ystävien avulla.                                                                                                                                                     Näytelmän juoni on todella selkeä. Epäilen että lukemalla se on vielä selkeämpi kuin näytelmää katsomalla. Juonessa ei tapahdu oikeastaan mitään käännekohtaa, vaan se pysyy tasapaksuna halki näytelmän. Olisin mielellään katsonut näytelmän kirjan lukemisen lisäksi, että olisin löytänyt siitä enemmän vertauskohtia. Jos haluaa lukea selkälukuista tekstiä, niin suosittelen Saari kaukana täältä –näytelmän lukemista. 408 sanaa.

KIRJA-ARVOSTELU EI TOISTA TILAISUUTTA (2004)

Luin James Pattersonin kirjoittaman kirjan Ei toista tilaisuutta, jossa Andrew Gross on häntä avustanut. Kirjan alkuperäinen nimi on 2nd Chance ja sen on suomentanut Jukka Sirola. Kirja on painettu vuonna 2004 ja sen kustantaja on Werner Söderström Osakeyhtiö. Kirja kuuluu Pattersonin kirjasarjaan Naisten murhakerho. Ei toista tilaisuutta on Naisten murhakerho-kirjasarjan toinen kirja. Mielestäni oli hiukan tyhmää, että otin kirjasarjan toisen osan enkä ensimmäistä, mutta huomasin sen vasta luettuani kirjan, kun etsin tietoa kirjailijasta. 

       Kirja kertoo Lindsay Boxer nimisestä naisesta, kuka toimii rikostutkijana San Franciscossa. Kuten Patterson ja Gross ovat kirjoittaneet "Lindsay Boxer on tuskin ehtinyt toipua kuherruskuukausimurhiksi sanotun karmean sotkun selvitystyöstä, kun hän saa jo uuden toimeksiannon" -pitää todella hyvin paikkaansa. Mielestäni kirja oli aluksi todella tylsä, koska siinä tapahtumat oli hieman tylsiä, mutta loppua kohden kirjassa alkoi näkyä kunnon toimintaa ja rikostutkintaa. Kirjan alkupuoli oli lähinnä jaarittelua rikostutkija Boxerin menneistä vuosista, kun taas loppu on todellista toimintaa selvittäessä kuka on murhien takana. Niitä sattuu kirjassa enemmän kuin yksi. Kirja on mielestäni todella hyvin kirjoitettu, koska teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää. Sen takia suosittelen sitä kaikille, mutta vastoin omaa lukukokemustani kannattaa ensin lukea kirjasarjan ensimmäinen osa Kuka kuolee ensin. Kirja on mielenkiintoinen, koska siinä ei esiinny vain yksi murha, jota tutkitaan yli kahdensadan sivun verran. Murhia tapahtuu kokoajan lisää ja niitä tutkimaan valitaan aina sama rikostutkija Boxer ja hänen ”Naisten murhakerhonsa”. Kirjassa murhaajalle kelpaa murhattavaksi kuka vain. Ei ole väliä onko murhattu lapsi, aikuinen tai kenties poliisi. Itse en lukiessani arvannut murhaajaa, kunnes lopussa sen sain selville. 

       Patterson on tekstissään kuvaillut todella hyvin San Franciscoa havainnollistaakseen lukijalle paremmin tekstiä. Kirjassa esiintyvät kuvailut auttavan ymmärtämään ja hahmottamaan tekstiä paljon paremmin. Pattersonin käyttämät kuvailut ovat uskomattoman hyvin kirjoitettu. Ikään kuin itse olisi mukana jännittävässä murhantutkinnassa. Patterson kirjoittaa esimerkiksi näin ”Frank Coombs nojasi puhelinautomaattia vasten Ninth Streetin ja Bryant Streetin kulmassa. Hän oli naulinnut katseensa oikeustaloon. Kaikki oli johtanut tänne.” Kirjassa kuvailua ei kuitenkaan käytetä liikaa, ettei teksti sen takia olisi vaikealukuisempaa. Pidin itse kirjasta todella paljon, koska se oli tapahtumarikas loppua kohden, vaikka alku laimea olikin. Tosin se saattoi olla laimea sen takia etten ole lukenut kirjasarjan ensimmäistä osaa.

       Pidin kirjasta niin paljon, että lukisin mielellään lisää Pattersonin kirjoja, vaikka jotkut ovatkin häntä haukkuneet huonoksi kirjailijaksi, ei hän minusta sitä ole. Patterson on kirjoittanut myös monia muita kirjasarjoja, kun Naisten murhakerhoa. Esimerkiksi Alex Crossia, Maximum Ridea sekä Michael Bennettia. Hän on kirjoittanut myös yksittäisiä romaaneita, joista hänen esikoisromaaninsa oli The Thomas Berryman Number (1976). (402 sanaa)